Sivut

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Moi, Minimoi-kirja osa 2 piti ilmestyä nyt la 10.9. Hämeenlinnassa Verkatehtaalla olevassa kortti-tapahtumassa mutta toisin käy. Oikeastaan kirja on lopputarkastusta vaille valmis mutta rahoitus on ollut ongelma.

Ensimmäinen kirja tuli julkaistua omakustanteena mutta toiseen ei omat rahat enää riitä. Näin ollen kirjaan pitää saada mainostajia (3-4), jotta osa painatuskuluista tulisi katettua.

Olenkin selvitellyt mahdollisia mainostajia mutta valitettavasti se on jäänyt sille asteelle. Nyt syksyn kuluessa yritän saada sopimuksia aikaan, jotta kirjan saisi kevääksi julkaisuun.

Edellä mainituista syistä johtuen siirsin kirjan julkaisun keväälle 2012 (toukokuu - Tavastex postimerkkinäyttely). On mahdollista, että se tulee aikaisemminkin.

-Henri-
Moi, pitäisi ehtiä kirjoittamaan enemmän tänne blogiin - pahoittelen. Uusia kortteja sekä variaatioita on löytynyt jonkin verran sekä sellaisia löytöjä, joista en ole saanut varmistusta. Niihin olisi hyvä saada teidän kommentteja.

Palaan näihin piakkoin. 
-Henri